Raconteur

10.12.2012 Ruunikonkimo PRE ori, 163cm

Omistaja: Yeguada Alta Doce, VRL-10484 Painotus: Kouluratsastus
Kasvattaja: Marilena Adomo, Espanja Koulutustaso: Vaativa A
Rek.no: VH14-033-0064 Ikääntyminen 3v - 09.03.2013 - nyt 12-vuotias

Luonne

Raconteur on ori, jonka elämä kertoo ainutlaatuista tarinaa ja siksi tämä ristittiin syntyessään tarinankertojaksi, espanjaksi siis Raconteur. Se on kärsivällinen ja utelias ori, jolta löytyy aina pilkettä silmäkulmasta. Monille se onkin aiheuttanut harmaita hiuksia ja toiset taas ovat osanneet ottaa orin touhut vitsinä.

Oria on kuitenkin suhteellisen helppo käsitellä kaikissa tilanteissa, mutta se monesti testaa uusien ihmisisten kärsivällisyyttä toheloimalla. Esimerkiksi tarhaan taluttaessa raahaakin taluttajaansa perässä ja meneekin tutkimaan pikkulintuja ja istumaan lähimpään pusikkoon. Yleensä Raconteur käyttäytyy kuitenkin mallikkaasti ja joskus muinoin annoinkin herralle lempinimeksi "Mikko Mallikas". Pojalla ei ole ongelmaa tuttujen orien kanssa, mutta jos sen laittaisi laitumelle vieraan orin kanssa, tulisi siitä luultavammin mittelö paremmuudesta.

Ratsastettaessa erittäin miellyttävä kaikissa askellajeissa. Saattaa toheltaa alkuun, mutta kun oria vaatii keskittymään määrätietoisesti niin se toheloiminenkin unohtuu töitä tehdessä. Positiivinen kehu toimii myös paremmin kuin rankaiseminen. Kilpailuissa ori saattaa aluksi jumittaa paikalleen, mutta se pitää saada vaan rentoutumaan.

Kuva © thebestspanishhorses.com, kirjallisella luvalla.

Sukutaulu

Regalado 165cm, rnkm PRE Dartanan 160cm, rn PRE Altanero III 162cm, m PRE
Milagrosa 160cm, rn PRE
Besame 164cm, m PRE Genioso 161cm, rn PRE
Aranesa 166cm, m PRE
Guerrera 165cm, rtkm PRE Centurion 166cm, rn PRE Parrando 167cm, km PRE
Escalera 160cm, rn PRE
Ofrenda 164cm, rt PRE Amante 169cm, rtkm PRE
Campeona 161cm, rn PRE

Jälkeläiset

t. Escogida de Alta Doce, synt. 19.11.2013, tammasta Mandragora

o. Bramido de Alta Doce, synt. 13.07.2014, tammasta Feliza

t. Lenderosa de Alta Doce, synt. 19.05.2013, tammasta Cuidadosa

o. Novelero de Alta Doce, synt. 06.04.2013, tammasta Espárragos

o. Resuelto de Alta Doce, synt. 14.03.2013, tammasta Feliza

Kilpailukalenteri

KRJ, 25 sijoitusta
Taso Paikka Päivämäärä Sijoitus
KRJ vaA, lk 3 Kilpalukeskus Reiter 30.09.2014 4/30
KRJ vaA, lk 4 Aittohaara 28.09.2014 2/32
KRJ vaA, lk 3 Aittohaara 27.09.2014 2/31
KRJ vaA, lk 3 Kilpalukeskus Reiter 24.09.2014 3/30
KRJ vaA, lk 3 Kilpalukeskus Reiter 21.09.2014 1/30
KRJ vaA, lk 7 Stall Lycan 20.09.2014 1/49
KRJ vaA, lk 2 Kilpailukeskus Reiter 20.09.2014 5/30
KRJ vaA, lk 2 Solo 19.09.2014 3/27
KRJ vaA, lk 2 Kilpailukeskus Reiter 19.09.2014 2/30
KRJ vaA, lk 8 Stall Lycan 18.09.2014 1/47
KRJ vaA, lk 3 Kilpailukeskus Reiter 18.09.2014 2/30
KRJ vaA, lk 2 Solo 17.09.2014 2/27
KRJ vaA, lk 7 Stall Lycan 16.09.2014 3/49
KRJ vaA, lk 3 Kilpailukeskus Reiter 16.09.2014 3/30
KRJ vaA, lk 3 Kilpailukeskus Reiter 13.09.2014 4/30
KRJ vaA, lk 2 Kilpailukeskus Reiter 13.09.2014 4/30
KRJ vaA, lk 4 Amarante 12.09.2014 5/46
KRJ vaA, lk 4 Amarante 12.09.2014 2/46
KRJ vaA, lk 3 Breawa 12.09.2014 2/20
KRJ vaA, lk 4 Breawa 11.09.2014 3/20
KRJ vaA, lk 3 Kilpailukeskus Reiter 11.09.2014 5/30
KRJ vaA, lk 2 Kilpailukeskus Reiter 11.09.2014 4/30
KRJ vaA, lk 4 Breawa 10.09.2014 3/20
KRJ vaA, lk 4 Breawa 09.09.2014 2/20
KRJ vaA, lk 3 Breawa 09.09.2014 3/20

Päiväkirja&valmennukset

Elokuu 2013, päiväkirjamerkintä

Raconteur saapui tänään pitkän ajomatkan jälkeen.

a sim game horse - un caballo virtual - virtuaalihevonen

Toteutus ja suunnittelu © Yeguada Alta Doce 2012-2024. Kaikki oikeudet pidätetään.