![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||
|
KUOLLUT † 26.2.2010
"En ollut etsimässä itselleni uutta suomenhevosta, kun törmäsin Lumillan nimeen ensimmäisen kerran. Nimi oli se johon ensimmäiseksi ihastuin, ja tutkittuani vähän aikaa tamman sukutaulua, olin täysin myyty. Heräteostos siis, mutta en ole katunut!" Perusluonteeltaan Lumillaa voisi ajatella ehkä 'normaaliksi' tai 'perushevoseksi': tamma ei ole pahatapainen, muttei mikään täysi enkelikään. Hoitaminen sujuu yleensä ongelmitta, mutta se ei kuitenkaan tarkoita ettei hoitaminen ikinä tuottaisi ongelmia. Ratsastaessakin on samantapaisia ongelmia, sillä hyvinä päivinään Lumilla kulkee niin nätisti kuin olla ja pääsee, mutta huonoina taas on ihan sama lähteekö tamman kanssa kentälle ollenkaan. Hoidettaessa tamma seisoo kiltisti paikoillaan, eikä pahemmin ole kiinostunut hoitajastaan. Kavioitaan Lumilla nostaa laiskasti - mutta nostaa kuitenkin, suitsittaessa se yrittää nostella päätään ja satulaa laittaessa hieman pyöriä, mutta silti hoitotoimenpiteet sujuvat varsin nopeasti - ainakin jos on tottunut tamman tilapäiseen kenkkuiluun. Vettä Lumilla ei erityisesti rakasta, mutta kestää kiltisti pakolliset pesut ja viilennykset. Lumilla ratsastettaessa on asia, josta on vaikea kertoa juuri mitään. Yleensä tamma kulkee nätisti, hyvinä päivinä loistavasti ja huonoina ei ollenkaan. Askellajit ovat aina tasaisen pehmeät ja pyöreät, aika hitaat, mutta todella mukavat istua. Esteitä Lumilla hyppää aika heikosti. Suurimmat esteet pelottavat neitiä ja pienistä juostaan läpi. Ehkä hyvällä esteratsastajalla tammasta voisi irrota jotain enemmän? Koulukentillä Lumillasta saakin paljon enemmän irti, sillä nätisti kulkeva tamma osaa keskittyä ja tehdä parhaansa kun ratsastaja sitä tosissaan osaa vaatia. Sukutaulu ja -selvitys
Lumilla on Fiktion Leevin ensimmäinen varsa. Tämä rautias nuori suomenhevosori on vasta aloittelemassa kilpailu-uraansa kouluratsastuksen merkeissä. Leevin isä Sannin Hurumuru on menestynyt niin koulukentillä kuin näyttelyissä. Muru onkin saanut useita arvonimiä (VIR MVA Ch, KTK II, KRJ II, YLA3, SLA II) ja orista on syntynyt myös useampia varsoja. Sannin Lotta, Leevin emä on myös koulupainotteinen hyvin koulukilpailuissa menestynyt suomenhevonen. Keskiviikon Sylvia on Lumilla emä. Tamma on sijoittunut niin kouluratsastuksessa kuin valjakkoajossakin, ja Sylvia on palkittu myös YLA 2-palkinnolla! Sylvian isä on Fiktion Augustus, joka on myös kilpaillut enimmäkseen kouluratsastuksessa, mutta kerännyt myös muutamia estesijoituksia ja saanut SLA-II palkinnon. Kulon Sympatia on Sylvian emä ja Lumillan lähisuvun ainoita pienhevosia. Sympatia on muiden mukana myös kilpaillut aktiivisesti kouluratsastuksessa. Jälkeläiset Ei vielä jälkeläisiä Sijoitukset ja voitot, 61kpl 22.02.2009 Kutsu, Helppo B - 6/5221.02.2009 Kutsu, Helppo C - 4/52 20.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/30 20.02.2009 Kutsu, Helppo B - 4/30 19.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/30 18.02.2009 Kutsu, Helppo A - 6/55 18.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 8/80 (83.634%) 18.02.2009 Kutsu, Helppo B - 2/30 17.02.2009 Kutsu, Helppo C - 2/50 16.02.2009 Kutsu, Helppo A - 4/55 16.02.2009 Kutsu, Helppo C - 2/52 15.02.2009 Kutsu, Helppo B - 6/56 14.02.2009 Kutsu, Helppo B - 10/100 13.02.2009 Kutsu, Helppo C - 4/28 (69.278%) 13.02.2009 Kutsu, Helppo B - 3/29 (63.47%) 13.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/80 (89.762%) 12.02.2009 Kutsu, Helppo B - 2/60 12.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 1/80 (85.141%) 12.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 7/100 (79.106%) 12.02.2009 Kutsu, Helppo A - 6/100 (79.252%) 10.02.2009 Kutsu, Helppo C - 5/40 (84.514%) 10.02.2009 Kutsu, Helppo B - 3/77 10.02.2009 Kutsu, Helppo C - 5/60 10.02.2009 Kutsu, Helppo B - 6/60 09.02.2009 Kutsu, Helppo A - 5/40 09.02.2009 Kutsu, Helppo C - 5/31 (80.639%) 09.02.2009 Kutsu, Helppo C - 3/30 08.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/40 07.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/40 06.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/29 06.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 2/26 05.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/65 05.02.2009 Kutsu, Helppo A - 7/51 04.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/50 03.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/51 03.02.2009 Kutsu, Helppo B - 4/50 02.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 5/100 (77.038%) 02.02.2009 Kutsu, Helppo C - 2/50 01.02.2009 Kutsu, Helppo B - 3/50 31.01.2009 Kutsu, Helppo C - 2/80 31.01.2009 Kutsu, Helppo A - 6/80 31.01.2009 Kutsu, Helppo B - 2/50 30.01.2009 Kutsu, Helppo C - 2/50 29.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/100 (93.02%) 28.01.2009 Kutsu, Helppo B - 7/50 27.01.2009 Kutsu, Helppo A - 5/50 26.01.2009 Kutsu, Helppo C - 7/50 26.01.2009 Kutsu, Helppo C - 1/50 26.01.2009 Kutsu, Helppo A - 9/100 (89.405%) 25.01.2009 Kutsu, Helppo B - 7/49 25.01.2009 Kutsu, Helppo B - 1/36 24.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/60 24.01.2009 Kutsu, Helppo C - 1/30 24.01.2009 Kutsu, Helppo A - 2/50 24.01.2009 Kutsu, Helppo A - 8/100 24.01.2009 Kutsu, Helppo C - 3/40 22.01.2009 Kutsu, Helppo A - 2/40 22.01.2009 Kutsu, Helppo A - 10/100 19.01.2009 Kutsu, Helppo C - 2/40 19.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/40 18.01.2009 Kutsu, Helppo B - 2/65 Valmennukset - Lue! Virtuaalihevonen | A Sim-game horse |