Manoeuvre

» Virallinen nimi ja rek.nro: Manoeuvre VH-55243
» Rotu ja sukupuoli: Suomalainen puoliverinen-ori
» Syntymäaika ja ikä: 12.12.2008 - (ikä)
» Säkäkorkeus : 168cm

» Koulutustaso: ko Int I re 90cm | Kilpailukalenteri
» Painotus: Kouluratsastus
» Omistaja ja asuintalli: Dear-head, Prejudice
» Kasvattaja: Minna Kalliokari FIN

Kuvan tekijänoikeudet omistaa © HWfarm - Thank you!

"Mano on juuri sellainen kuin hevosen tuleekin olla - älykäs, lahjakas, mukava - mutta vähän itsepäinen, sulava ja ennen kaikkea upea." Niin Manon kasvattaja esitteli minulle orin kun olin saapunut katsomaan itselleni uutta kisaratsua. En pettynyt näihin sanoihin kun näin Manon ensimmäistä kertaa, enkä ole vielä tähän mennessäkään pettynyt.

Perusluonteeltaan Manoa voisi kuvailla ehkä parhaiten sanoilla herkkä, mutta kuuliainen. Ori keskittyy sataprosenttisesti joka ratsastuskerralla, Mano tottelee ratsastajan apuja eikä tarvitse voimakkaita liikkeitä toteuttaakseen ratsastajansa toiveet.

Hoidettaessa ori on hieman levoton. Mano pyörii ja koettaa vältellä etenkin korvien ja muun pään harjausta. Kiinnisitominen ei oikeastaan auta tilannetta, koska silloin Mano yrittää parhaansa mukaan kiskoa itseään irti. Parhaiten orin saa hoidetuksi kun ei itse hermostu Manon levottomuudesta, vaan jatkaa harjaamista tai pesemistä normaaliin tahtiin.

Satulointi onnistuu ongelmitta, mutta suitsittaessa ori nostelee ikävästi päätään. Koska Mano on herkkä etenkin korvistaan, se ei pidä suitsien laittamisesta. Reippain, mutta tarpeeksi varovaisin ottein suitset saa kuitenkin Manon päähän eikä ori sen jälkeen enää arastele remmien kiristämistä.

Ratsastaessa Mano on herkkä. Edellinen lause kertoo aika kattavasti kaiken orista ratsastettaessa, sillä Mano keskittää kaiken huomionsa ratsastajaan ja tottelee herkkiä apuja välittömästi. Ori on nopea oppimaan ja kapasiteettia Manolta löytyy huimasti etenkin koulupuolelle. Nuoren ikänsä vuoksi – ja ehkä myös suvun koulupainotteisuudenkin, ori on aika kömpelö hyppääjä.

Manon sukulinja ja selvitys

  i. Karipia Mixed
  fwb, raut. 170cm, GP, evm
  ii. John II (evm)   iii. Rommut Misery (evm)
  iie. Starstarter (evm)
  ie. Glenn´s Beautiful (evm)   iei. Reflex X (evm)
  iee. Tomtom Big (evm)
  e. Strawberry Honor     
  fwb, must.166cm, VaB, evm
  ei. Smallwille (evm)   eii. Big Timer (evm)
  eie. Gardenkeeper (evm)
  ee. Roses Balloon (evm)   eei. Relative (evm)
  eee. Flixter´s Boriann (evm)

Manon isä Karipia Mixed tuttavallisemmin "Karri" on upea suomalainen puoliverinen. Karri kilpailee aktiivisesti kansallisella tasolla ja on voittanut muutamia kansainvälisestikin arvostettuja kisoja. Karrista ei ole vielä monia jälkeläisiä maailmalla, koska orin kanssa keskitytään ensin kilpailuihin.

Karrin isä John II on kilpaillut aktiivisesti nuoruusvuosinaan, mutta pahan onnettomuuden jälkeen jäänyt jalostuskäyttöön. FWB-piireissä orista on tullut oikea kestosuosikki ja useat tunnetut kasvattajat ovat halunneet tammoilleen varsoja Johnnystä. Ori on kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla. Glenn´s Beautiful astutettiin Johnnyllä kun ori vielä kilpaili, ja Karri onkin Johnnyn yksi ensimmäisistä varsoista. Belle on kilpaillut myös aktiivisesti, mutta ei niin menestyksekkäästi kuin useat jälkeläisensä.

Strawberry Honor on Manon emä. Starri asuu samalla tallilla Manon isän, Karipian Mixedin kanssa ja kilpaillut myös aktiivisesti kouluratsastuksen saralla. Tamma on toiminut useiden lupaavien ratsastajien "ponnahduslautana", mutta tamman kapasiteetti ei ole kuitenkaan ollut tarpeeksi riittävä päästäkseen jatkamaan koulu-uraansa. Nykyään Starri toimii lähinnä siitoskäytössä.

Starrin isä Smallwille on vain vähän kisannut, mutta ulkonäöltään sitäkin upeampi ori. Wille on yksi suomalaisten puoliveristen eniten näyttelyarvonimiä keränneistä oreista ja siksi huippusuosittu jalostusori. Useat orin jälkeläiset ovat menestyneet hyvien emävalintojen ansiosta loistokkaasti kouluradoilla, ja se on innostanut entisestään kouluhevosten kasvattajia käyttämään oria omassa jalostuksessaan. Roses Balloon kuuluu yhden suuren kasvattajan kouluratsastushuippuihin, mutta tammaa ei ole käytetty pahemmin jalostukseen.

Astutukset ja jälkeläiset

Manoa käytetään jalostukseen rajoitetusti (max. 6 jälkeläistä), ori astuu vain koulupainotteisia ja sukunsa puolesta tasapainoisia suomalaisia puoliverisiä. Tällä hetkellä Mano on käytössä jalostukseen.

Sijoitukset ja voitot

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot.

54 sijoitusta
05.02.2009 Kutsu, GP - 7/50 (78.983%)
04.02.2009 Kutsu, GP - 6/50 (78.702%)
01.02.2009 Kutsu, GP - 1/50 (83.884%)
31.01.2009 Kutsu, Int I - 4/28 (82.916%)
29.01.2009 Kutsu, Int I - 7/100 (88.032%)
28.01.2008 Kutsu, Vaativa A - 1/50
23.01.2009 Kutsu, Helppo B - 8/70 (79.367%)
22.01.2009 Kutsu, GP - 1/60
22.01.2009 Kutsu, GP - 1/52
28.01.2009 Kutsu, Helppo C - 6/100 (91.028%)
27.01.2009 Kutsu, Helppo C - 3/100 (92.043%)
25.01.2009 Kutsu, Helppo A - 10/100 (89.492%)
24.01.2009 Kutsu, Int I - 7/67
21.01.2009 Kutsu, Int I - 10/100
20.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/40
20.01.2009 Kutsu, GP - 6/60
19.01.2009 Kutsu, GP - 1/52
19.01.2009 Kutsu, GP - 2/40
18.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 10/100 (79.031% )
18.01.2009 Kutsu, Int II - 3/9
18.01.2009 Kutsu, GP - 1/11
18.01.2009 Kutsu, GP - 3/40
18.01.2009 Kutsu, Kür: GP - 6/40
18.01.2009 Kutsu, GP - 6/40
18.01.2009 Kutsu, GP - 5/52
17.01.2009 Kutsu, GP - 2/15
17.01.2009 Kutsu, GP - 5/40
17.01.2009 Kutsu, GP - 6/52
16.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/50
15.01.2009 Kutsu, Kür: GP - 3/40
14.01.2009 Kutsu, Int I - 2/40
14.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 6/53
13.01.2008 Kutsu, Vaativa A - 1/50
12.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 4/40
10.01.2009 Kutsu, Int II 1/67 (95.981%)
10.01.2008 Kutsu, Vaativa B - 2/36
10.01.2009 Kutsu, Int I - 2/30
09.01.2009 Kutsu, Helppo A - 5/30
07.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/30
06.01.2009 Kutsu, Int II - 1/60
05.01.2009 Kutsu, Helppo A - 5/30
05.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 5/30
05.01.2009 Kutsu, Int I - 5/30
05.01.2009 Kutsu, GP - 5/64
04.01.2009 Kutsu, GP - 3/64
03.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/53
03.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 6/103
02.01.2009 Kutsu, Int II - 5/57
02.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/52
02.01.2009 Kutsu, Helppo C - 2/34
02.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 3/22
30.12.2008 Kutsu, Int I - 4/30
30.12.2008 Kutsu, Prix St. Georges - 4/27
22.12.2008 Kutsu, Vaativa A - 6/112

Valmennukset

13.2.2009, Valmentaja: supermummo
Manoeuvre oli mielestäni pontiaalinen kaveri jolta ei sisua puuttunut. Etenkin kun alkutunnista faz sortui käyttämään liikaa pohjetta Mano pillastui. Faz kuitenkin sai taitavalla käsittelyllä orin hallintaan. Alkuverryttelyn jälkeen harjoittelimme laukanvaihtoja joka toisella. Se sujui Manolta hyvin. Piaffe oli ainoa missä ori hieman niskuroi eikä suostunut tekemään sitä kunnolla. Lopuksi faz meni harjoitusmielessä kouluradan. Mano meni hyvin ja mielestäni fazilla että Manolla oli keskenään hyvä harmonia.

10.2.2009, Valmentaja: tifanna
Manon kanssa päätimme tehdä puomityeskentelyä, se toisi mukavaa vaihtelua kouluun. Mano oli todella herkkä sen näki jo käynnistä, se odotteli tarkkaavaisesti viestejä ratsastajalta. Laitoin muutaman puomin maahan ja Mano meni ne kootussa käynnissä, se meni hyvin odotoin paljon huononpaa suoritusta kömpelöltä estehevoselta. Puoemin väliä oli pidennetty, ratsastaja otti Manon muotoon ja antoi sen pidentää itse askeleensa sopiviksi. Tämä tapa sopi hyvin kummallekkin osapuolelle hevoselle ja ratsastajalle. Puomien ylitys näytti kuitenkin siltä kun ratsastaja olisi määrännyt temmon, Mano olikin hyvä arvioimaan puomien etäisyyksiä. Ravissa ori oli puoemin kanssa taitava, lukuun ottamatta pari sekaannusta jolloin puomit lentelivät ahkerasti. Laukassa Mano löysi taas rytmin, eikä yksikään puomi hievahatanutkaan Manon takja. Orilla on hyvä rytmitaju, ravissa se ei kuitenkaan hallinnut puomeja hyvin. Oli ilo työskennellä tämän orin kanssa.

1.2.2009, Valmentaja: Joley
Fazin ja Manon yhteistyö heti alkuverryttelyistä lähtien toimi moitteettomasti, molemmat selvästi nauttivat ratsastuksesta, mutta myös keskittyivät toisiinsa. Mano ei suinkaan näyttänyt enään niin vaikealta ratsulta kuin olin hevosesta kuvitellut, vaan Mano totteli vaivatta Fazin apuja. Harjoittelimme alkuun taivutuksia keskiympyrällä, aluksi ori nosteli päätään eikä oikein suostunut rentoutumaan, mutta pian Fazin kärsivällisyyden tuotteena ori ravasi nätisti muodossa. Lopuksi treenasimme pysähdyksiä etenkin laukasta, jotka eivät juurikaan tuottaneet vaikeuksia.

8.2.2009, Valmentaja: Sonja
Manolla tuntui tänään riittävän energiaa, lämmittelyssä se laukkasi ratsastajan miltei huomaamattomistakin avuista, välillä ratsastaja antoi hiukan turhan terävät pohjeavut ja ori hieman ryntäili. Päätin kokeilla energiselle orille alkun jotain vauhdikasta, jotta se kuluttaisi hiukan ylimääräistä energiaansa ja päätin, että aluksi tehtäisiin kahdeksikkoa laukassa. Kahdeksikot sujuivat hyvin ja ori tuntui hiukan rauhoittuneen, siispä aloitin sen mitä tänään pitikin käsitellä, avo- ja sulkutaivutukset. Avo taivutukset sujuivat hyvin, mutta ori oli ehkä hieman liian jäykkä. Sulkutaivutukset sen sijaan onnistuivat lähes täydellisesti. Kumpaakin tehtiin muutamia, jonka jälkeen otettiin hieman koottua laukkaa, ravia ja lopuksi käyntiä.

1.2.2009, Valmentaja: Willa´
Aloitimme Manon kanssa yksinkertaisista taivutustehtävistä. Herkkyyden huomasi, koska ori reagoi nopeasti apuihin. Taipui hyvin kumpaankin suuntaan, mutta oli oikealle hieman jäykempi. Siirryimme pieniin passage pätkiin ja laukanvaihtoihin. Passage meni kauniisti ja sopivan tempoisesti. Laukan vaihdot olivat kumpaankin suuntaan puhtaat, toki parannettavaa löytyi. Kun ne toimivat, siirryimme temmonvaihteluihin. Aluksi otimme pitkin ohjin lisättyä käyntiä. Mano asteli reippaasti, mutta rennosti. Ravissa otimme lisäyksen jälkeen kottua joka meni tosi hyvin. Laukassa se innostui vähän lisäyksestä, mutta Faz sai sen hyvin koottua. Lopussa teimme vielä avo- ja sulkutaivutuskia. Kehuja ratsukko sai hevosen herkkyydestä ja toimivuudesta.

1.2.2009, Valmentaja: Joley
Fazin ja Manon yhteistyö heti alkuverryttelyistä lähtien toimi moitteettomasti, molemmat selvästi nauttivat ratsastuksesta, mutta myös keskittyivät toisiinsa. Mano ei suinkaan näyttänyt enään niin vaikealta ratsulta kuin olin hevosesta kuvitellut, vaan Mano totteli vaivatta Fazin apuja. Harjoittelimme alkuun taivutuksia keskiympyrällä, aluksi ori nosteli päätään eikä oikein suostunut rentoutumaan, mutta pian Fazin kärsivällisyyden tuotteena ori ravasi nätisti muodossa. Lopuksi treenasimme pysähdyksiä etenkin laukasta, jotka eivät juurikaan tuottaneet vaikeuksia.

31.1.2009, Valmentaja: Durre
Mano on kaunis kokonaisuus ja heti näin siinä pienen herkkyyden ja pienen vaatimuksen. Korkeasta koulutuksesta riippumatta teemme pienen ohjastuksen hevosen kanssa. Eli erilaisia kuvioita, suuren suuria ympyröitä, pienen pieniä voltteja ja suunnan vaihtoja. Tempo saa olla aika suuri, vaikka herkkyyttä löytyy, mutta hevonen tulisi sujuvasti askellajista riippumatta liikkumaan rennosti. Faz täytyy taas muistaa rauhallisuus ja sujuvuus selästä käsin. Mano vaihtaa erittäin hyvin askellajin toisesta toiseen suurin piirtein ajatuksen (istunnan) avulla. Kaarroksissa Mano myöntyy sisälle päin hyvin. Erittäin hyviä askellaji vaihtoja sekä siirtymiset onnistuivat hyvin. Malttia vain ratsastajalle ja hevoselle tempoa lisää.

30.1.2009, Valmentaja: Cian
Manon kanssa päätimme keskittyä laukkatyöskentelyyn. Heti aluksi sain kummastua sitä miten pieneksi suuren oriin saakaan koottua - kun taitoa löytyy! Mano hakeutui lähes itsestään muotoon ja teki muutenkin asiat jo ennen kuin kerkesin huomata sinun apujasi. Uskomaton hevonen! Aloitimme laukanvaihdoilla, ne olivat nopeita ja lähes virheettömiä, siinä vaiheessa mieleeni tulikin, että mitä ihmettä minä täällä teen? Tämä ratsukkohan osaa jo kaiken, vaan löysinpä sen. Muutaman kerran laukkaväistöissä orin jalat menivät turhankin ristiin, mutta se otti neuvosta vaarin ja pienellä avustuksella tajusi heti mitä tehdä. Kokosit oria mahtavasti laukassa, ja taivutuksetkin menivät nappiin. Tälläisen ratsukon toimintaan on ihailtava katsoa!

24.1.2009, Valmentaja: Iran - san
Herkkä ja tottelevainen Mano meni alkuveryttelyt sulavasti ja taidolla. Mano todellakin kunnioittaa ja arvostaa ratsastajaansa ja tekee aina parhaansa mitä nyt teettekin. Mano totteli jokaista apuasi ja oli kuuliavainen ja se on myös itse ratsastajan ansiota ja kasvattajan tietenkin. Mano on kasvatettu ja koulutettu hyvin koska Mano teki kaiken mitä pyysit tältä. Mano teki pohkeenväistöt reippaasti ja liitävin askelin mutta joskus tuli pieniä virheitä mutta muuten loistavasti toimi Manon kanssa. Olette upea pari Manon kanssa faz. Kootussaravissa orisi meni huolellisesti ja keskittyneesti työhönsä ja en voi muuta sanoa kun virheitön suoritus. Volteista tuli hyvänkokoisia ja mallikkaita ja Mano venyi hyvin pakko sanoa että Mano on oikea spagetti joka venyy minne suuntaan vaan. Mano oppii hyvin uusia liikkeitä ja ajattelee ne positiivisesti ja se on hevosessa todella hyvä puoli.

2.1.2009, Valmentaja: empsis, Lieksa
Mano olikin sitten herkkä ratsu, sen näköinen ja siltä kuulemma tuntui selkäänkin. Helppo työskenneltävä siinä mielessä, että apuja ei tarvitse korostaa vaan kuuntelee tehokkaasti ja nopea oppimaan. Mano olikin koulutustasoltaan hieman alempana kuin muut ryhmässä, joten hieman yksilöllisempiä tehtäviä sen kanssa tällä kertaa. Alkulämmittelyissä Manon kanssa sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa sekä muutamia kokoamisia ja lisäyksiä. Sen kanssa ei ilmeisesti suurempia lämmittelyjä tarvita, työskentely näytti hienolta alusta asti. Kiinnitä itse huomiota siihen, että vaikka Mano on helppo ja mukava ratsastaa, älä anna itsesi laiskistua vaan ratsasta tehokkaasti koko ajan. Sulkutaivutukset laukassakin hienoja ja lyhyet pätkät sik-sak sulkutaivutuksia sujuivat myöskin ongelmitta. Vaikka jotkut asiat olisivat Manolle uusia, näyttää että riittää, että ne ovat sinulle tuttuja. Hevonen kyllä kuuntelee. Laukanvaihdot askeleessa kevyitä ja hienoja, mutta älä päästä Manoa ennakoimaan vaan vaihda rauhallisesti. Lopun lyhyissä piaffepätkissä tosi hienoja askeleita.

27.12.2008, Valmentaja: Sindi
Otimme Manon kanssa sitten laukanvaihtoja tunnilla. Heti kun otit ohjat käteen ori siirtykin oikein päin. Hyvä merkki sinänsä että orilla ei ole ainakaan selkävaivoja mutta ratsastaja ei ikinä oikein opi "ratsastamaan". Hyvä tapa tämä kuitenkin on:D. Ori aloitti vahvasti. Alkuravit olivat erittäin hyvät ja se liikkui kiitettävästi eteenäin, ehkä olisi saanut hiukan enemmän suuremmin kun faz olit koonut oria jonkun verran. Sindi otti avuksi puomin jotta laukanvaihto onnistuisi helpommin ja tulisi hiukan jalkojakin nosteltua tunnilla. Ensimmäisellä kerralla ori ei oikein tajunnut mitä halusimme ja keskittyi puomin yli hyppäämiseen. Faz otit kumminkin oikein hienosti ohjasta hiukan taaksepäin ja kokosit Manoa sen verran että se alkaisi myös kuunella pohjetta. Ori huomasi heti että se selässä kiikkuva tyyppikin tahtoi jotain muuta kuin hypätä. Heti sen tajuttuaan ori tajusi mitä halusimme. Mano lähti puomille ehkä hiukan kauaa aina mutta vaihtoi kuin vaihtoikin laukan puomin päällä hyvin. Orilla ei ollut loppu tunnista minkään näköistä ongelmaa vaihdossa. Suuntakaan ei ollut vaikea kumpaankaan suuntaan. Hyvin opetettu nuori mies oli Mano. Loppuveryttely olikin pientä hieno säätöä. Ja lopuksi tietysti eteen alas muotoon. Sindi oli ainakin hyvin tyytyväinen tuntiin ja Mano näytti olevan samaa mieltä. Jatkakaa vain samaan malliin :D

Kyseessä on virtuaalihevonen, kuvien hevonen ei liity mitenkää sivulla esitettyihin tietoihin!